-muinaisjamppalainen sananlasku
Historiaa tuntematon on tuomittu sitä toistamaan. Toisinaan myös oletettavasti historiaa tunteva, koulutuksensa kautta ainakin näennäisen sivistynyt voi sitä toistaa, jos tärkeitä historian opetuksia ei haluta huomioida.
Kuinka monta kertaa viimeisen sadan vuoden aikana ovatkaan "omalla työllä rikastumista" toitottavat, faktisesti kouriintuntuvaa työtä vieroksuvat tahot pelanneet virtuaaliluvuilla talouskriiseihin johtaneita uhkapelejä?
Ja kuinka monta kertaa he ovatkaan itse kantaneet kaiken vastuun omasta riskinotostaan?
Kuinka monta kertaa ovatkaan kansantaloudet, joiden puitteissa "pelimiehet" ovat toimineet, nostaneet nämä takaisin jaloilleen? Ja kuinka monta kertaa onkaan vastaavasti veroja maksaville rivikansalaisille sälytetty edellisten tappioita: kehotettu kiristämään vyötä, puremaan hammasta, tyytymään vähempään - ja osallistumaan toivotalkoisiin?
Sillä tämäkin reaalihelvetillinen aika on toivoa täynnä, on hallitus "suuressa viisaudessaan" päättänyt tukea käsillä olevassa kriisissä pankkeja reilulla 50 miljardilla. Tukeen sisältyy esimerkiksi romahtaneen islantilaisen Kaupthing-pankin saataviin liittyvien oikeudellisten riskien takaaminen niille suomalaispankeille, jotka ottavat talletukset vastattavikseen.
Nämä korkean koron - ja korkean riskin - talletuksiksi jo talletusvaiheessa vallan hyvin tiedetyt varat pyritään saamaan tallettajien nostettaviksi kaikkine korkoineen. Näin ollen esimerkiksi matalapalkka-alalla työskentelevän maksamia veroja käytetään riskisijoittajan maailmalle huiteleman pääoman pelastamiseksi. Vastaavasti vähävarainen saa varmasti kunnallisten palvelujen - ainoiden, joihin hänellä varaa on - tasolla kokea, kuinka miljardit eivät kohdennu ainakaan kuntien valtionosuuksiin.
Onneksi yhteiskuntamme toivo, jonka nimeä ei tässä yhteydessä voida tilanpuutteesta johtuen ilmaista, on perustellut oivasti perseensä alla nököttävän, kunnallisten palvelujen vahvistamiseen "riittämättömän" kirstun aulista avaamista pankeille. Pankkien tukeminen on juuri tallettajien ja laina-asiakkaiden tukemista, kuului napakka vastaus ilmipopulistiseen ihmettelyyn pankkien tukemisesta ihmisten sijaan.
Tietoisten riskien ottaminen johtaa pelastusliikkeisiin valtion taholta. Vähästään valtiolle maksaminen johtaa valtiovarainministerin vittuiluun. Toivotalkoopuolueen toitotus jokaisen henkilökohtaisesta vastuusta omista tekemisistään voidaan arkistoida tekopyhyyden kaikkein räikeimpien esimerkkien Pyhätön peruskiveen muurattuna. Amen. Halleluja!
Jos minä pelaan Suomen kansantaloutta tukien Vermossa viimeisen sataseni ja seuraavaan "vähemmän rapeaan" tiliin on pari viikkoa, saanko minä valtiolta toimeentulooni lainantakauksen ja lainalle 0,5-prosenttisen koron? En, vaan kehotuksia: vastuun kantamiseen, parempaan rahoistani huolehtimiseen, taloudellisempaan elämiseen - sekä tietenkin hätätapauksessa riistokorkoisen pikavipin ottoon!
Samalla ollaan valmiita syytämään noin viisisataamiljoonaakertainen summa nimellisellä korolla tahoille, joiden uhkapelikohteet eivät välttämättä ole edes yhtä konkreettisia kuin hevonen. Toisin kuin virtuaalilukupeluri, hevosta veikkaava ei oleta hevosensa kasvavan loputtomasti kiihtyvällä tahdilla kotiplaneettamme rajallisilla rehuresursseilla. Silti vain virtuaalilukupeluri on toiminnan valossa täyden anteeksiannon ansaitseva realisti.
Toistuvasti erilaisten "kuplien" puhjetessa havaitaan merkittäviä osia varallisuudesta pelkäksi "ilmaksi". Vaikka kansantaloudet kärsivät ilmiöstä toistuvasti, nämä edesauttavat aktiivisesti "kuplien" muodostumista ja tietoista muodostamista. On aivan kuin katsoisi jotain kehnoa saippuasarjaa, jossa jatkuvasti kehitellään katsojan kuoliaaksi ikävystymisen välttämiseksi typeriä, keinotekoisia "ongelmia", joihin Suuret Johtajat kehittelevät "ratkaisuja". On toisaalta juurikin kuoliaaksi ikävystyttävää havaita, miten samojen virheiden pakkotoistoon perustuvalla "dramatiikalla" pyritään jo toistamiseen vetoamaan vasta kolmekymppiseen katsojaan. (Viittaan taannoisiin Kasinopeli-jaksoihin.)
Sillä en ole finanssihai, en tietenkään ymmärrä tästä paljoakaan, paitsi ehkä sen, että olen mahdollisesti katsellut tätä itseään toistavaa näytelmää jo aivan liian pitkään. Arvoisan valtiovarainministerin sanoja lainaten, pitää ottaa itseään niskasta kiinni - ja tehdä asialle jotain. En toisaalta aio lainata arvoisan valiovarainministerin teesejä siitä, mitä tulee tehdä. Järvenpääläinen numero 188 - ilmeisesti usean toverinsa kera - irtisanoutuu toivosta.
Sillä nykyisessä hyvinvointivaltiomallissa vain toivossa on hyvä elää, on toivotalkoiden sabotoiminen luonnollisesti pahimman luokan terrorismia. Vain siinä tapauksessa, että terrorismin tukijaksi leimautuminen ei pelota, voi "virtuaaliluvut, reaalihelvetti" -asetelman ylläpitäjien sijaan tukea jotain muuta tahoa.
Kommentit