"Menneisyys ei lopu koskaan."

-muinaisjamppalainen sananlasku

Historiaa tuntematon on tuomittu sitä toistamaan. Toisinaan myös oletettavasti historiaa tunteva, koulutuksensa kautta ainakin näennäisen sivistynyt voi sitä toistaa, jos tärkeitä historian opetuksia ei haluta huomioida. 

Kuinka monta kertaa viimeisen sadan vuoden aikana ovatkaan "omalla työllä rikastumista" toitottavat, faktisesti kouriintuntuvaa työtä vieroksuvat tahot pelanneet virtuaaliluvuilla talouskriiseihin johtaneita uhkapelejä?

Ja kuinka monta kertaa he ovatkaan itse kantaneet kaiken vastuun omasta riskinotostaan?

Kuinka monta kertaa ovatkaan kansantaloudet, joiden puitteissa "pelimiehet" ovat toimineet, nostaneet nämä takaisin jaloilleen? Ja kuinka monta kertaa onkaan vastaavasti veroja maksaville rivikansalaisille sälytetty edellisten tappioita: kehotettu kiristämään vyötä, puremaan hammasta, tyytymään vähempään - ja osallistumaan toivotalkoisiin?

Sillä tämäkin reaalihelvetillinen aika on toivoa täynnä, on hallitus "suuressa viisaudessaan" päättänyt tukea käsillä olevassa kriisissä pankkeja reilulla 50 miljardilla. Tukeen sisältyy esimerkiksi romahtaneen islantilaisen Kaupthing-pankin saataviin liittyvien oikeudellisten riskien takaaminen niille suomalaispankeille, jotka ottavat talletukset vastattavikseen.

Nämä korkean koron - ja korkean riskin - talletuksiksi jo talletusvaiheessa vallan hyvin tiedetyt varat pyritään saamaan tallettajien nostettaviksi kaikkine korkoineen. Näin ollen esimerkiksi matalapalkka-alalla työskentelevän maksamia veroja käytetään riskisijoittajan maailmalle huiteleman pääoman pelastamiseksi. Vastaavasti vähävarainen saa varmasti kunnallisten palvelujen - ainoiden, joihin hänellä varaa on - tasolla kokea, kuinka miljardit eivät kohdennu ainakaan kuntien valtionosuuksiin.

Onneksi yhteiskuntamme toivo, jonka nimeä ei tässä yhteydessä voida tilanpuutteesta johtuen ilmaista, on perustellut oivasti perseensä alla nököttävän, kunnallisten palvelujen vahvistamiseen "riittämättömän" kirstun aulista avaamista pankeille. Pankkien tukeminen on juuri tallettajien ja laina-asiakkaiden tukemista, kuului napakka vastaus ilmipopulistiseen ihmettelyyn pankkien tukemisesta ihmisten sijaan.

Tietoisten riskien ottaminen johtaa pelastusliikkeisiin valtion taholta. Vähästään valtiolle maksaminen johtaa valtiovarainministerin vittuiluun. Toivotalkoopuolueen toitotus jokaisen henkilökohtaisesta vastuusta omista tekemisistään voidaan arkistoida tekopyhyyden kaikkein räikeimpien esimerkkien Pyhätön peruskiveen muurattuna. Amen. Halleluja!

Jos minä pelaan Suomen kansantaloutta tukien Vermossa viimeisen sataseni ja seuraavaan "vähemmän rapeaan" tiliin on pari viikkoa, saanko minä valtiolta toimeentulooni lainantakauksen ja lainalle 0,5-prosenttisen koron? En, vaan kehotuksia: vastuun kantamiseen, parempaan rahoistani huolehtimiseen, taloudellisempaan elämiseen - sekä tietenkin hätätapauksessa riistokorkoisen pikavipin ottoon!

Samalla ollaan valmiita syytämään noin viisisataamiljoonaakertainen summa nimellisellä korolla tahoille, joiden uhkapelikohteet eivät välttämättä ole edes yhtä konkreettisia kuin hevonen. Toisin kuin virtuaalilukupeluri, hevosta veikkaava ei oleta hevosensa kasvavan  loputtomasti kiihtyvällä tahdilla kotiplaneettamme rajallisilla rehuresursseilla. Silti vain virtuaalilukupeluri on toiminnan valossa täyden anteeksiannon ansaitseva realisti.

Toistuvasti erilaisten "kuplien" puhjetessa havaitaan merkittäviä osia varallisuudesta pelkäksi "ilmaksi". Vaikka kansantaloudet kärsivät ilmiöstä toistuvasti, nämä edesauttavat aktiivisesti "kuplien" muodostumista ja tietoista muodostamista. On aivan kuin katsoisi jotain kehnoa saippuasarjaa, jossa jatkuvasti kehitellään katsojan kuoliaaksi ikävystymisen välttämiseksi typeriä, keinotekoisia "ongelmia", joihin Suuret Johtajat kehittelevät "ratkaisuja". On toisaalta juurikin kuoliaaksi ikävystyttävää havaita, miten samojen virheiden pakkotoistoon perustuvalla "dramatiikalla" pyritään jo toistamiseen vetoamaan vasta kolmekymppiseen katsojaan. (Viittaan taannoisiin Kasinopeli-jaksoihin.)

Sillä en ole finanssihai, en tietenkään ymmärrä tästä paljoakaan, paitsi ehkä sen, että olen mahdollisesti katsellut tätä itseään toistavaa näytelmää jo aivan liian pitkään. Arvoisan valtiovarainministerin sanoja lainaten, pitää ottaa itseään niskasta kiinni - ja tehdä asialle jotain. En toisaalta aio lainata arvoisan valiovarainministerin teesejä siitä, mitä tulee tehdä. Järvenpääläinen numero 188 - ilmeisesti usean toverinsa kera - irtisanoutuu toivosta.

Sillä nykyisessä hyvinvointivaltiomallissa vain toivossa on hyvä elää, on toivotalkoiden sabotoiminen luonnollisesti pahimman luokan terrorismia. Vain siinä tapauksessa, että terrorismin tukijaksi leimautuminen ei pelota, voi "virtuaaliluvut, reaalihelvetti" -asetelman ylläpitäjien sijaan tukea jotain muuta tahoa.

Olen eräässä keskiuusimaalaisessa "kaupungissa" aamulla 22.10.2008. Jotkut kutsuvat tätä nimenomaan minun kodikseni, mutta itse en olisi asiasta aivan yhtä varma. Syitä epävarmuuteen voisi osoittaa monia, mutta ehkäpä päällimmäisenä mieleen juolahtaa vaikutusmahdollisuuksien olemattomuus - silloinkin, kun yrittää vaikuttaa vain omiin asioihinsa.

Puhelimesta kantautuu taajaan tuuttaava ääni. Jo kolmattakymmenettäseitsemättä kertaa kuluneen noin puolen tunnin sisällä varattu. Toiminta on ilmeisen turhaa, mutta tässä vaiheessa ei vielä toimivaan palveluun tottumaton suomalainen osaa turhautua.

Omaa terveyttään koskevien kysymysten äärellä suorastaan stoalaista tyyneyttä huokuen odottavalle tapahtuu yhtäkkiä jotain yllättävää: puhelimesta kantautuu pidempiä, vähemmän taajaan toistuvia tuuttauksia. Mikä neuvoksi, jos joku lopulta vastaakin ja tivaa, mitä asiaa?

Miten hänet vakuutettaisiin ajanvarauksen tarpeellisuudesta?

Riittäisivätkö perusteiksi kaikkinensa tukkoinen olo, otsassa ja poskipäissä vallitseva paine, päässä tuntuva "humina" ja korvien sointi, yskä ja kivut molemmin puolin rintalastaa yskiessä - vaivat, jotka jo yli kuukauden jatkuneiden, verkkaisesti tutkittujen voimattomuuden sekä rasitukseen liittyvien rinta- ja raajakipujen ohella saavat työhevosen tuntemaan ruhonsa lähinnä käyttökelvottomaksi teurasjätteeksi?

Tuskin riittäisivät, mutta kyseiseen puhelinnumeroon minua on kuitenkin neuvottu sairaana soittamaan osoitteessa www.jarvenpaa.fi. Näille verkkosivuille on siirretty "kaupungin" toistaiseksi ulkoistamattomia palveluja kustannustehokkaiksi merkeiksi bittiavaruudessa. Vieno pelko perseessä odottelin hetkeä, jona puhelimesta kantautuvan monotonisen tuuttauksen viimein katkaiseva närkästynyt äänensävy viittaisi aiheettomaan häiritsemiseen.

Pelkoni on aiheeton. Verkkaisa tuuttailu jatkuu tovin, kunnes muuttuu taajemmaksi. Puhelimen näytölle ilmestyy teksti "numero ei vastaa".

Seuraa jälleen joitain kymmeniä soittoja varattuun numeroon, jonka jälkeen seuraa jälleen verkkaisaa tuuttailua, jälleen tutuin tuloksin. Seuraava puhelu johtaa samoihin tuloksiin. Tämän jälkeen numero on vain tusinan soiton yhteydessä varattu, minkä jälkeen numero ei ole enää toisaalta varattu, mutta eipä numerossa toisaalta vastatakaan.

Kaiken kaikkiaan noin sata kertaa yhteydenottoa oman alueeni ajanvarausnumeroon arkiaamuna klo 8-10 yrittäneenä olen johdatettu seuraavien johtopäätöksellisten vaihtoehtojen äärelle: joko "kaupungin" lukuisiin alueellisiin ajanvarausnumeroihin on tulvinut soittoja niin, ettei ketään ole oikeasti saattanut sinnikkäästä yrityksestä huolimatta tavoittaa - tai sitten puhelimen äärellä on järjestetty "italialainen lakko" eli nostettu luuri pöydälle, lukuunottamatta ansaittuja kahvitaukoja poissa puhelimen äärestä, joiden jälkeen ärsyttävästi pirisevä kapistus on jälleen vaiennettu.

Toivon hartaasti, ettei kyse ole vaihtoehdoista jälkimmäisestä.

Toivossa hyvin eläen suuntaan seuraavalla ylihintaisella linja-autokyydillä kohti "omaa alueellista vastaanottoani". Se sijaitsee vain joidenkin kilometrien päässä ihmisasutuksesta, jonka asukkeja se nimellisesti palvelee, idyllisten peltojen keskellä Suomen neljänneksi tiheimmin asutetun kunnan syrjäisessä nurkkauksessa, hädin tuskin kunnanrajojen sisäpuolella.

Tilanteen "toivorikkauteen" nähden suhteellisen sutjakkaan palvelun jälkeen saan passituksen pakkolepoon. Ajatus vaikuttaa kieltämättä mielekkäältä, mutta havaitsen harmikseni taskunpohjalle menomatkan jälkeen jääneiden hilujen muodostavan riittämättömän summan paluumatkaan. Rasittava pitkä marssi edessä.

Vain muutaman kymmenen sentin tähden.

Tuskaisesti "kaupungin" keskustaan tallustaessani kiittelen mielessäni vuolaasti joukkoliikenteen hinnoittelusta päättäviä tahoja siitä, että nämä suurissa viisauksissaan ovat asettaneet lyhyehkön kunnansisäisen terveyskeskusmatkan hinnaksi summan, joka pari vuotta aiemmin olisi riittänyt noin 13 kilometrin päähän suuntautuvaan työmatkaan. Suunta on oikea, mutta hinnat eivät ole vielä tarpeeksi korkeita, jotta voitaisiin palveluja parantaa vaikkapa varustamalla kaikki kunnansisäiset linjat langattomilla nettiyhteyksillä.

Ymmärrän kokemusteni valossa entistä paremmin senkin, että kunnallisia terveyspalveluja ja terveyskeskushenkilöstöä todellakin olisi varaa karsia nykyisestään, palveluhintoja luonnollisesti samalla nostaessa. Nykyinen mallikin tähtää toki oikeaan suuntaan, mutta silti saattaa palveluita tarvitseva päästä palvelujen äärelle kustannuksia aiheuttamaan.

Ymmärrän harvinaisen selvästi www.jarvenpaa.fin viestin vähävaraiselle "kaupungin" asukille: urheilkoon vastaanotolle sairaana tai ostakoon auton; jättäköön sairautensa huomioimatta tai asioikoon yksityisellä sektorilla; vaurastukoon tai kadotkoon.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, etten ikinä voisi äänestää kunnallisvaaleissa esimerkiksi epäilyttävää ehdokasta numero 188. Hänhän pyrkisi ajamaan edellä esitellystä, oikeasta menettelytavasta poikkeavaa, vastuutonta käytäntöä!